joulukuu 2017
M T K T P L S
27 28 29 30 1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31
Ei tapahtumia
Etusivu Uutiset Juniorit E2 juniorit Kuopiossa 8.10.

E2 juniorit Kuopiossa 8.10.

E2 juniorit aloitti kautensa muutama viikko sitten Kuopiossa Ylä-Pyörön koululla. Sarjahyppy F junioreista E junioreihin toi paljon muutoksia pelaamiseen. Siirryttiin pienestä kaukalosta normaaliin isoon kaukaloon, maaleista otettiin pienennykset pois ja alettiin pelaamaan pisteistä.

 

Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Josba Joensuusta. Vastus tiedettiin aikaisemmilta kausilta tosi kovaksi. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja pysyi tasaisena aina toisen erän loppuun saakka. Tilanne kahden erän jälkeen 6-4 Josballe. Kolmannessa erässä Josba laittoi pökköä pesään ja meille tuli muutamia liian helppoja virheitä, joista vastustaja nakutteli seitsemän maalia. Pelin lopputulos 13-4 Josballe.

Toinen peli pelattiin uutta tuttavuutta OuPaa vastaan. Peli oli melkoisen hermostunutta ja maalinteko yrityksemme kilpistyivät viimeistään Outokummun maalivahtiin. Peli meni ajoittain roiskimiseksi ja yksin yrittämiseksi, laukaisu yritykset lähtivät aivan liian kaukaa yllättääkseen vastustajan maalivahdin, joka poimi laukaisun toisensa perään kuin marjoja. OuPalta edukseen esiintyi mokke ja eräs tosi taitava tyttöhyökkääjä! Meidän joukkueelta ajoittaisia hyviä suorituksia! Pelin lopputulos 6-11 OuPalle.

Ensimmäisistä peleistä paljon oppineena lähdemme ensi viikonloppuna 5.11. taistelemaan uudella asenteella pisteistä. Vastaan astelee Apassit Nilsiästä ja LeBa-96 Spades.