×

Change Language

FI
×
×
T_PLACEHOLDER_IMAGE
02.09.2021

P15 joukkue avasi kauden frisbeegolfaten


Lauantaina 28.8.2021 järjestettiin P15 sarjaan osallistuvalle Coach Teamin juniorijoukkueelle virkistäytymisiltapäivä Taivaanpankon hienolla frisbeegolfradalla ja hiihtostadionin ympäristössä. Puoli neljän aikaan paikalle saapuneet 12 poikaa ja neljä ohjaajaa jaettiin ryhmiin ja lähdettiin kiertämään rataa. Jokainen ryhmä aloitti kierroksen samaan aikaan, mutta eri väyliltä. Näin saimme kierroksen pelattua sellaisella aikataululla, että ei mene koko ilta radalla. Sää onneksi suosi ja kiekot saatiin heiteltyä lämpimässä auringonpaisteessa.

Kierroksen jälkeen rikiteltiin tulet, paisteltiin makkaraa, keiteltiin pannukahvit ja jutusteltiin mukavia. Makkarat saatiin huuhdottua alas Juuan Tokmannin tarjoamilla limppareilla. Kiitos Pasi! Innokkaimmat lähtivät vielä heittämään pari väylää ja osa porukasta puttaili stadionilla harjoittelukoriin. Makkaroiden jälkeen pojat saivat vielä laittaa suut makiaksi ohjaajien tuomilla karamelleillä.

Virkistysilta osoitti, että joukkueessa on hyvä henki päällä. Kaikki tuntuvat tulevan hyvin toimeen, niin kentällä, kuin kentän ulkopuolella ikähaitarista huolimatta. Kaikki kuuluvat samalla tavalla joukkueeseen olivatpa 11v tai 15v. Huumoria löytyy ja naurua riittää. Tämä on erittäin hieno asia.

Treenaaminen jatkuu tästä kohti tulevaa kautta, joka startataan la 25.9. Kuopiossa. Siellä vastaan tulee Leba-96 ja Welhot. Joukkue on ennenkin näyttänyt, että se pystyy haastamaan kaupunkien joukkueita ja samaan pyrimme jatkossakin. Joukkueessa pelaa tällä kaudella noin kolme kentällistä ja kaksi mokkea.

Teemu