×

Change Language

FI
×
×
T_PLACEHOLDER_IMAGE
31.10.2019

D-tytöt aloittivat kauden Varkaudessa 27.10.


D-tyttöjen kauden ensimmäinen peli loppui jännittävien vaiheiden jälkeen Apassien voittoon lukemin 7-2. Virallista tulosta saatiin kuitenkin odottaa seuraavalle viikolle, sillä toisen erän aikana Apassien riveissä huomattiin pelaaja, jolla ei ollut maksettua lisenssiä. Joukkueelle annettiin tästä syystä 2 minuutin jäähy ja pelin tulos määrättiin sillä hetkellä olleeseen tilanteeseen 2-2. Asiaa selviteltiin vielä seuraavalla viikolla, huomattiin, että sääntöjä oli tulkittu väärin ja lopulta kaikki pelin aikana tehdyt maalit jäivät voimaan. Coachin maalit teki Mimmi Martikainen.

Toisessa pelissä vastaan asteli VarTa. Vähämaalisen pelin aikana Coachin Netta Nevalainen pääsi kokeilemaan myös rangaistuslaukausta, mutta epäonnistui. Lopputulos 1-4 VarTalle. Maalintekijänä jälleen Mimmi Martikainen.

D-tytöt pelaavat seuraavan kerran Kontiolahden liikuntahallilla 17.11. Vastassa silloin Welhot keltainen ja FB Factor Carelia.